Vuokrahinnat ja -ehdot

Villa Hepolahden vuokrahintaan vaikuttaa vuokrauksen ajankohta ja henkilömäärä. Perushinta sisältää 6 aikuisen sekä lasten majoituksen. Mahdollisten majoittuvien aikuisten lisähenkilöiden hinta vaihtelee vuokrajakson ajankohdan ja pituuden mukaan (esimerkiksi viikonloppuvuokrauksessa alkaen 30 e/henkilö/viikonloppu).

 

Sovellamme seuraavia hinta- ja vuokraehtokategorioita:

 

  • Kesäsesonkina juhannuksesta elokuun puoleen väliin perusviikkovuokrahinta on 2.450 euroa.  Em. kuukausina minimivuokra-aika on yksi viikko. Kesäviikkojen vaihtopäivä on perjantai. Vuokra-aika saapumisperjantaista kello 16 seuraavaan perjantaihin kello 11.
  • Juhannusjakson perushinta torstaista sunnuntaihin on 2.250 euroa.
  • Toukokuun ja syyskuun viikonloppujen perushinta 950 euroa.
  • Kesäkuun ja elokuun viikonloppujen perushinta 1.100 euroa.
  • Hiihtolomajaksoina viikonloppuvuokrauksen perushinta on 950 euroa ja koko viikon perushinta 2000 euroa.
  • Viikonloppu muina aikoina (ei juhlapyhinä), perushinta alkaen 740 euroa. Kysy tarjous.
  • Vuokra-aika perjantaista klo 18 sunnuntaihin klo 16 asti. Mikäli tulopäivänä ei ole kokousvarausta, myös aikaisempi saapuminen on mahdollista.
  • Joulujakso vuokra-ajan pituudesta ja henkilömäärästä riippuen alkaen 1800 euroa. Kysy tarjous!
  • Pääsiaisjakson perushinta torstaista maanantaihin on 1.450 euroa.
  • Muut erikoisviikonloput, kysy tarjous.
  • Äkkilähtöviikonloput alkaen 450 euroa.
  • Liinavaatteet (sis. lakanat, kylpypyyhe) tilauksesta 15 euroa/hlö, vuoteet pedattuina 18 e/hlö
  • Loppusiivous tilauksesta 180 euroa.

 

Villa Hepolahti Nettimökin sivustolla:

Varaaminen ja maksu

Varauksen jälkeen Ohjelmapalvelu Huwitus lähettää asiakkaalle laskun vuokran maksua varten. Kaikki laskuun liittyvät huomautukset on tehtävä 7 vrk:n sisällä laskun päiväyksestä.

 

Mikäli varaus tehdään yli 45 vuorokautta ennen vuokrausajankohtaa, lähetetään asiakkaalle lasku kahdessa osassa: ennakkomaksu 20% vuokrasta ja loppulasku 80% vuokrasta (eräpäivä 45 vrk ennen loman alkua). Jos varaus tehdään alle 45 vuorokautta ennen varauksen alkua, peritään maksu yhdessä erässä. Varaus katsotaan vahvistetuksi kun asiakas on maksanut ennakkomaksun tai koko vuokrasumman. Ellei laskua makseta eräpäivään mennessä, on Ohjelmapalvelu Huwituksella oikeus perua varaus. Laskun maksamatta jättäminen ei ole peruutus, vaan peruminen on tapahduttava kirjallisesti. Tarvittaessa asiakkaan on esitettävä omistajalle kuitti suoritetusta maksusta.

Peruutusehdot

Peruutus on aina tehtävä kirjallisesti Ohjelmapalvelu Huwitukselle. Peruutus katsotaan tapahtuneeksi, kun tieto on saapunut Ohjelmapalvelu Huwitukselle. Mikäli vuokrauksen peruutusta ei vahvisteta vuokraajalle kolmen vuorokauden kuluessa peruutuksesta, on vuokraaja velvollinen varmistamaan peruutuksen perilletulon puhelimitse. Varauksen peruuttamisesta pidätetään ennakkomaksu. Mikäli varauksen peruutus tehdään myöhemmin kuin 45 vuorokautta ennen loman alkua, veloitetaan koko vuokra. Asiakkaalla on oikeus saada Ohjelmapalvelu Huwitukselle maksamansa vuokra takaisin, lukuun ottamatta ennakkomaksua mikäli peruutus johtuu syystä, että Villa Hepolahden varannut asiakas itse tai hänen kanssaan yhteistaloudessa asuva henkilö äkillisesti sairastuu, joutuu vakavaan onnettomuuteen tai kuolee. Peruutuksesta on ilmoitettava tällöin viipymättä ja tapahtuma on osoitettava kirjallisen todistein (lääkärintodistus yms.). Mikäli peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 48 tuntia ennen varusajankohdan alkua tai loman aikana, ei asiakkaan maksamaa vuokrasummaa korvata. Mikäli asiakas muuttaa loman ajankohtaa, pidetään sitä aikaisemman varauksen peruutuksena ja uutena varauksena.

Mikäli kyseessä on ylivoimainen este (force majeure), voi Ohjelmapalvelu Huwitus irtisanoa sopimuksen. Ohjelmapalvelu Huwitus on velvollinen ilmoittamaan tästä asiakkaalle viipymättä. Asiakkaalla on tällöin oikeus saada maksamansa vuokra kokonaisuudessaan takaisin.

Avainten luovutus

Villa Hepolahden avaimet (2 kpl) luovutetaan asiakkaalle hänen etukäteen puhelimitse ilmoittamana arvioituna saapumisajankohtana Villa Hepolahdessa tai erikseen sovitussa paikassa. Hepolahden saa käyttöön koko viikon kestävissä vuokrauksissa tulopäivänä klo 16.00 ja se on luovutettava lähtöpäivänä klo 11.00 mennessä. Viikonloppuvuokrauksissa saapumisaika on normaalisti perjantaina kello 18 ja Hepolahden luovutus on sunnuntaina kello 16. Erikseen sopimalla myös muut saapumis- ja lähtöajat voivat olla mahdollisia.

Loppusiivous

Villa Hepolahden vuokraan kuuluu päärakennuksen ja erillisen saunarakennuksen käyttöoikeus. Vuokraan kuuluvat myös tyynyt, peitot, kalusteet, keitto- ja ruokailuastiat, ruokailuvälineet ja polttopuut. Liinavaatteet eivät sisälly vuokrahintaan, mutta niitä vuokrataan etukäteen varattuna 13 eur/hlö. Lomakohteen siivouksesta loman aikana ja sen päättyessä huolehtii asiakas itse. Seuraavat asiat kuuluvat asiakkaan tekemään siivuokseen: roskien vienti, lattioiden imurointi, astioiden puhdistus (ja tiskikoneen tyhjennys), tahrojen ja likojen poisto, tavaroiden paikoilleen vienti ja vuoteiden petaus. Loppusiivouksen voi varata etukäteen hintaan 180 eur. Mikäli varauksen päättyessä ei ole tehty asianmukaista loppusiivousta eikä sitä ole etukäteen tilattu, perii Ohjelmapalvelu Huwitus vähintään 200 euron suuruisen siivousmaksun.

 

Lemmikkieläimien tuominen Villa Hepolahteen on kielletty.

Muut vuokraus- ja sopimusehdot

Asiakas on velvollinen korvaamaan Villa Hepolahdelle tai sen irtaimistolle aiheuttamansa vahingon Ohjelmapalvelu Huwitukselle täysimääräisenä.

Kaikki lomakohteen varustukseen ja kuntoon liittyvät huomautukset ja valitukset on ilmoitettava välittömästi suoraan Ohjelmapalvelu Huwitukselle. Ohjelmapalvelu Huwitus ei vastaa luonnonilmiöistä eikä eläimistä johtuneista vahingoista eikä haitoista (esim. järvien leväesiintymät).

Ohjelmapalvelu Huwitus ei vastaa esitteen/internetin mahdollisista virheistä. Pidätämme oikeuden esitteen painatuksen/internetin päivityksen jälkeen tulleisiin muutoksiin.

 

Sopijapuolet pyrkivät ratkaisemaan sopimuksesta syntyneet riidat keskinäisin neuvotteluin. Mikäli neuvotteluissa ei päästä sopimukseen, riidat ratkaistaan Ohjelmapalvelu Huwituksen kotipaikan käräjäoikeudessa. Sopimukseen sovelletaan Suomen lakia.

Henkilömäärä

Lomakohdetta ei saa käyttää useampi henkilö kuin mitä mökissä on vuoteita. Teltan tai asuntovaunun käyttö lomakohteen tontilla ilman omistajan lupaa on kielletty.

Vuokrausajat

Sesonkiaikoina (talvilomaviikot sekä kesäkuukaudet) minimivuokrausaika on yleensä yksi viikko ja vaihtopäivä perjantai. Viikkovuokrauksissa Hepolahti on käytössä tulopäivästä klo 16.00 lähtöpäivään klo 11.00. Viikonloppuvuokrauksissa normaali saapumisaika on perjantaina kello 18 ja lähtöaika sunnuntaina kello 16.

Loma

Lomanvietto

Juhlatilaisuudet

Laitikkalan ja lähialueen palvelut