Tilat

Villa Hepolahden sisätiloja hallitsevat järvenpuoleiset isot ikkunat, joista avautuu vuodenaikojen mukaan vaihtuvat näkymät Hepolahdelle. Yhteys ympäröivään luontoon on vahva. Valituissa pintamateriaaleissa on käytetty paljon puuta sekä tyyliltään soveliaita laatta- ja kivipintoja. Vaneri, lämpöpuu ja maalatut tai vahatut puulaadut rytmittävät sisustusta ja edustavat suomalaisen puun nykykäytön erilaisia mahdollisuuksia.

 

Huvilan kalustuksessa vuorottelevat vanhojen suunnittelijoiden ja valmistajien kalusteet sekä nykyisen teollisen huonekaluvalmistuksen tuotteet. Hepolahdessa on mm. Alvar Aallon ja Ilmari Tapiovaaran suunnittelemia huonekaluja, joista osa on Hepolahden alkuperäisiä kalusteita ja osa uustuotantoa. Nykyajan puusepäntaito näkyy maisemakokoustilan koivuisessa kokous- ja ruokapöydässä, jonka on suunnitellut ja valmistanut artesaanipuuseppä Elja Pyykkö.

 

Villa Hepolahden nykyiset sisätilat käsittävät yhteensä n. 300 m2. Viisi makuuhuonetta sijaitsevat kahdessa kerroksessa. Järven puoleisella julkisivulla on parvekkeita ja patioita yhteensä n. 80 m2. Lisäksi rannassa on erillinen rantasauna, jonka yhteydessä on pukuhuone, iso terassi sekä patio. Yläpihalla on autotalli ja autolämmityspaikat kuudelle autolle.

Historia

Me

Pohjapiirustus