Kesä

Melontaretki Kyllönjoelle

Oppaan johdolla Villa Hepolahden rannasta kohti seikkailua ja kaunista Kyllöä.

Huwitusristeily

 

12 hengen kantava Huwitus -katamaraanialus irrotetaan Hepolahden laiturista ja suunnataan kohti sinisinä siintäviä selkiä, Pintelettä, Ilmoilanselkää tai Mallasvettä.

Huwitusravustus

 

Loppukesän tummeneva ilta ja järven pohjassa kiven kolossa odottava rapu.

Merrat järveen ja nuotiolle odottamaan. Ravustusretki on elämys, jonka muistaa koko loppuelämän.

Huwituskalastus

 

Kalasta -ohjelmapaketissa viritellään siiman päähän ottivieheet ja toivotaan Pietarin (tai Pirkon) kalansaalista.

Ruokaretki kylään

 

Ruokaan voi joskus liittyä muutakin elämystä kuin sen syöminen.

Villa Hepolahti Grand Prix

 

Hepolahden omissa kilpa-ajoissa pärjäämiseen tarvitaan samoja ominaisuuksia kuin ihan oikeissakin kisoissa. Nopeutta, teknistä oivallusta ja taktista osaamista.