01 tammi Villa Hepolahden vuosi 2009!
Villa Hepolahden vuosi 2009 alkaa toiveikkaissa merkeissä. 25.10.2005 Tampereen Bauhausin ryhmä testasi ensimmäisenä Villa Hepolahden palvelulupauksen ”tyylistä, tunnelmasta ja hyväntuulisesta palvelusta”. Sen jälkeen Hepolahden kokous- ohjelma- ja virkistyspalvelujen käyttäjämäärät ovat olleet vuosittain reippaassa kasvussa. Vuonna 2008 Hepolahden kävijöistä n. 70 % oli Hepolahdessa toista, kolmatta tai jopa neljättä kertaa. Olemme erittäin onnellisia ja tyytyväisiä siitä, että Villa Hepolahden tyyppiselle, vain yhtä ryhmää kerrallaan palvelevalle paikalle on tilaus ja Villa Hepolahteen halutaan tulla uudelleen.
Vuonna 2009 keskitymme erityisesti ruokaan. Menukokonaisuuksien lähtökohtana on edelleen vahva paikallisuus ja todellinen lähiruoka. Suuri osa raaka-aineista kerätään Suomen makukyläksi nimetystä Laitikkalasta ja sen lähialueen tuottajilta. Katajan Liha, Kesänmaku, Heikkilän tilan juustola, Suttisen marjatila, Berit S. Kukon leipomo ja Rönnvikin viinitila tarjoavat parhaita mahdollisia suomalaisia raaka-aineita Hepolahden emännän Terttu Sipilän patoihin ja kattiloihin. Hämeen Pihvitilojen yhteistyörengas on aloittanut pihvilihan toimittamisen Villa Hepolahteen ja myös paikallista kalaa on saatavilla sää- ja jäätilanteen salliessa. Kausivaihtoehdot tulevat entistä vahvemmin mukaan menukokonaisuuksiin.Tavoitteenamme on, että ruoka Villa Hepolahdessa maistuu edelleen aidolta ja oikealta.
Tervetuloa palveltavaksi hyväntuuliseen Villa Hepolahteen myös vuonna 2009!
Päivi ja Heikki Rönni