Author: WebAula

Ajankohtaista / 05.05.2016

Villa Hepolahden yksityisvuokrausten varauskalenteri on nyt kesän kokonaisten viikkojen osalta täynnä, mutta kaksi vapaata viikonloppua ennen juhannusta on vielä tarjolla. 13-15.5 on vapaana ja myös kesäkuun ensimmäinen viikonvaihde 3-5.6 odottaa vielä vieraita. Seuraavat vapaat viikonloput ovat vasta syyskuussa eli nyt kannattaa lähteä vastaanottamaan kesää Hepolahteen....

Ajankohtaista / 15.04.2016

Vanha laitikkalalainen sananlasku kertoo, että kun Hepolahden ikkunasta avautuva näkymä on alla olevan kuvan kaltainen, on korkea aika varata kevätkokous, tyky-päivä tai lomaviikonloppu Villa Hepolahdesta. Kohta nimittäin pääsee uimaan tai melontaretkelle! Varauskalenteri on täyttynyt taas kiivaasti, mutta vielä löytyy vapaita arkipäiviä kokouksille ja viikonloppuja lomanviettäjille tai...

Ajankohtaista / 20.03.2016

Pääsiäisen viettoon Villa Hepolahteen! Sappee, savulammas ja sauna. Kevät tekee tuloaan, mutta vielä ehtii laskettelemaan Sappeeseen ja pilkille Pinteleelle. Lähde siis pääsiäisen viettoon Laitikkalaan ja Villa Hepolahteen. Makukylän kevään tärkeä virstanpylväs osuu myös pääsiäiseen eli Kesänmaku avaa silloin ovensa talven jälkeen. Karin palviuunista saadaan myös Hepolahden pöytään...

Ajankohtaista / 18.09.2015

Vaikka Villa Hepolahden syksyn kokoussesonki on täydessä käynnissä, on silti syytä miettiä myös pikkujouluasiat valmiiksi. Paikka, ruuat ja ohjelmat samalla kerralla kuntoon. Villa Hepolahden pikkujouluissa on tyyliä, tunnelmaa, maukasta lähiruokaa ja hyväntuulista ohjelmaa. Tässä muutama ohjelmavaihtoehto:  Pokeriturnaus on takuuvarma ja jännittävä pikkujouluohjelmanumero. Huwituksen ammattitaitoiset pokeridealerit johdattavat ensin...

Ajankohtaista / 07.08.2015

VIELÄ ELOKUUSSA VILLA HEPOLAHTEEEN! Ulkomaan varauksen peruuntumisen johdosta vapaana on nyt jaksot 9-14.8. ja 16-23.8. (tulo sunnuntai-iltana). Myös lyhyempien jaksojen vuokraus mahdollista. Hinnat sorvattu äkkilähtötasolle. - yksi perhe, viikkohinta 1500 e ja viikonloppu 650 e - kaksi perhettä, viikko 1650 e ja viikonloppu 750 e - kolme perhettä, viikko 1800...

Ajankohtaista / 18.05.2015

Kokousvaraaja, tyky-päiväjärjestäjä tai asiakastilaisuuden isäntä! Jos tehtävänäsi on tyylikkään kokouspaikan varaaminen pienelle ryhmälle, tyhy-päivän järjestäminen koko firmalle tai hyväntuulisen ohjelmaviihteen etsiminen pikkujouluihin, Villa Hepolahdesta ja Ohjelmapalvelu Huwituksesta löydät nämä kaikki. Jos et usko, niin tule katsomaan! Lähde siis kevätretkelle Pälkäneen Laitikkalan kylään tiistaina 26.5. Villa Hepolahden...

Ajankohtaista / 07.04.2015

Äkkilähdöllä kevättä vastaanottamaan. Tuleva viikonloppu 10-12.4 on Villa Hepolahdessa vapaana! Säätiedotus lupaa huomattavasti aurinkoisempaa keliä kuin viime juhannuksena joten nyt porukka kasaan ja Hepolahteen. Parvekkeella tai rantasaunan terassilla auringon säteet talteen ja Kesänmaun lihatiskiltä grillattavat. Kesä alkakoot! Äkkilähtötarjouksen saat Heikiltä nopeimmin numerosta 0400 572019. Hinta henkilömäärän mukaan...

Ajankohtaista / 02.04.2015

Villa Hepolahti ja Ohjelmapalvelu Huwitus ovat mukana Löydä lähelle-messutapahtumassa Tampereen Pirkkahallissa 17.4. Messuilla esittäytyvät Pirkanmaan matkailualan ja luovien alojen yritykset. Kello 10.30-12 kutsuttuina ovat sihteerit ja assistentit ja kello 12-15 tapahtuma on avoinna myös kaikille Pirkkahallin ko. viikonloppuna järjestettävien Supermessujen asiakkaille. Supermessuilta löytyy nimensä mukaisesti...

Ajankohtaista / 13.03.2015

Pääsiäinen, kevät, Villa Hepolahti ja savustettu luomulampaan viulu! Kevät etenee Laitikkalassa niin pitkin harppauksin, että Hepolahden isännän pitkät jalatkaan eivät tahdo pysyä perässä. Viimeiset lumet sulavat silmissä ja tulevan viikonlopun vieraat ovat varmasti viimeiset, jotka pääsevät avantouinnille. Pääsiäisvieraille saattaa olla avoinna jo hieman isompi avanto...

Ajankohtaista / 03.07.2014

Syyskauden yritystilaisuudet varataan nyt! Parhaat kokous- ja tykypäiväajankohdat menevät nopeasti joten ota yhteyttä ja varaa omasi. Kyllönjoen melontaretket, Hepolahden mäkiauto Grand Prix ja tunnelmalliset rapujuhlat ovat ohjelmapuolen kestosuosikkeja. Joko olet kokenut ne kaikki! Villa Hepolahden uuden yhteistyökumppanin Ruljanssi Oy:n FlagHunt ja ActionTrack ovat loistavia, liikunnallisia elämysohjelmia....